sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Nuuksiossa


Perjantaina työpäivän jälkeen pakattiin lauma ja kamppeet autoon ja hurautettiin nuuksioon. Haukkalammelle. Siitä lähdettiin käppäilemään oikeastaan vailla päämäärää. Tai no sen verran oli suunta selvillä että käydään hakemassa parit geokätköt. Ensimmäinen löytyikin vaivattomasti, kunnes ensin oltiin päästy oikeaan paikkaan. Toista saikin sitten etsiskellä hieman enemmän, mutta löytyipä sekin ja vieläpä ihan siitä vierestä mihin jätettiin koirat ja kamat odottamaan etsintöjen ajaksi.

Parin kätkön jälkeen ruvettiin etsiskelemään sopivaa telttapaikkaa, ja hommahan osottautui vaikeaksi. Joka paikassa tuntui olevan porukkaa. Muutama merkitty telttapaikka käytiin katsomassa ja toteamassa että leiriydytään ihan omaan paikkaan, omaan rauhaan. Sen verran oltiin tuhmia että tehtiin nuotiokin ihan omaan paikkaan, tai paikkaan jossa jollain muullakin oli ollut oma nuotio.

Pojat kävi uimassa, mutta me tytöt, Usvan kanssa, nynnyiltiin ja pysyttiin rannassa. Nuotiolla paistettiin makkaraa ja Ville pääsi nokeamaan uuden kahvipannunsa.

Telttaa pystyttäessä oli jo yksi koirista pyrkimässä nukkumaan ennen kuin oli edes valmista. Koirille yö oli vähän ikävämpi kun joutuivat tyytymään teltan eteiseen jonne myös miljoona itikkaa päätti majoittua. Usva karkasi kolme kertaa teltan seinän ali, varmaan itikoita karkuun. Usva kun on tottunut nukkumaan mukavammin teltan sisällä, turvassa ötököiltä.

Yö meni ihan kivasti, mitä nyt itikat inisi, koirat napsi itikoita läpi yön ja kylmäkin oli. Kävi siinä joku metsäneläinkin lähistöllä rymistelemässä, koirat sille murmutteli ja puhisi.

Aamulla luovutettiin ajoissz ja jo seiskan jälkeen oli nuotioss tulet ja mutusteltiin aamupalaa. Syömisten jälkeen pakattiinkin kamat ja suunnattiin kohti kotia ja sohvaa. Oltiin aika väsynyttä koko porukka. Tu.i siinä muutaman tunnin päikkärit nukuttua ja koirat nukku koko päivän.

Kaiken kaikkiaan kiva retki, voipi lähteä joskus uudemmankin kerran.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti